keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Rattaat

Nyt saatiin vihdoin R:n kanssa siivottua meidän varasto ja päätin ottaa uudelle lasitetulle terassille meidän vaunut ja matkarattaat, ettei vie turhaan tilaa varastossa. Eli Brion yhdistelmävaunut saatiin miehen veljeltä ja matkarattaat ostettiin kaukalon ja telakan kanssa tuttavilta 80 e. Ainaki siis ollaan säästetty näissä hankinnoissa tosi suuri summa. Sitä rahaa kun ei muutenkaan oo mitenkään ylimäärästä kun mies opiskelee niin on todella suuri apu saada tällaisia isompia ja kalleimpia juttuja sitten ilmaiseksi ja edullisesti. Kaukalon olin alunperin ajatellut että haluan uutena, mutta koska tämä oli tuttavilta ja tiedän, ettei ole paljon käytetty, eikä ole ollut autokolarissa niin uskalsin sitten ostaa sen halvalla. Kuitenkin niin iso säästö tässä kohtaa. Voin sitten tuhlata nekin rahat vaatteisiin ja leluihin sun muuhun :). Enköhän silti saa ison pennin käytettyä pötkylää odotellessa.

Isyyspakkausta oon kanssa koonnu vähitellen, oon päättäny antaa sen joululahjaksi, joten vielä ei oo mitään kiirettä sen kokoomisessa. Ikeasta ostin ison mustan muovilaatikon, johon aijon laittaa kaikki tavarat. Musta siksi, että en missään nimessä halua, että tavarat näkyy läpi muovista ennen avaamista. Tähän mennessä oon hankkinu laatikkoon:
- Vauvapyyhkeen (Pesuhetkiin)
- Kaksi Mam-tuttia vastasyntyneelle (Vauvan vaimennukseen)
- Kolme pientä kumiankkaa Tigerista, jotka vaihtaa väriä riippuen veden lämpötilasta
- Pieni Nescafe pikakahvipurkki (kiireisiin aamulähtöihin miehelle)
- Kismet patukka, tekstillä Ihanalle (Herkutteluhetkiin)
- Kaksi kissahelistintä Ikeasta (Vauvan viihdytykseen)

Listan on vielä pitkä mitä tulen hankkimaan ja aijon tehdä myös vapaudut vaipanvaihdosta-kortteja tms. Uskon että yllättyy iloisesti, koska en usko että osaa odottaa ollenkaan, että väsään tällasta laatikkoa salaa hänelle.



Tässä kuva vaunuista ja matkarattaista:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti