Meillä vietetään joulua todella rauhallisissa tunnelmissa, ei mitään ylimääräistä stressiä tai hösellystä. Eilen päätettiin miehen kanssa pistää hanskat heilumaan ja siivottiin kämppä perusteellisesti. Jynssäsin jopa vessan melkeen kattoa myöten puhtaaksi. Keittiön pöytä sai kääntyä järkevämpään asentoon ja sen päällä ikuisuuden ollut jo kamalaksi muuttunut vahaliina sai eläköityä roskalaatikon pohjalle ja pöydän kaunis ja melkeinpä uusi vahaliinan vuosia suojaama pinta näki päivänvalon. Ajattelin ostaa siihen joku tabletit tai sitten kaitaliinan keskelle, katsoo mitä löytyy kaupasta ja mihin tykästyn. Olohuone sai vielä jäädä suursiivouksetta, koska ensi viikolla rakas taloyhtiömme on päättäny vaihdattaa olohuoneen ikkunan, joten sitä purua ja roskaa kertyy sen verran, että olisi ollut turhaa työtä jynssätä huone lattiasta kattoon saadakseen tehdä sen taas uudestaan viikon päästä. Pitikin tulla tuollainen operaatio ennen joulua, olisi voinut mennä tammikuun puolelle, mutta sitten se on ohi ja saadaan uusi ikkuna, julkisivuremontti on valmis ja terassillekkin saatiin ihanat lasitukset, jotka helpottaa pikkuisen nukuttamista sitten keväällä, kun voi toisen jättää huoletaa nukkumaan pihalle, ilman että tarvii miettiä tuleeko joku ohikulkija ja varastaa, no eikai sellaista Suomessa tapahdu. Ikeasta käytiin ostamassa uusi hyllykkö olohuoneeseen ja siihen säilytyslaatikot, niin nyt saadaan kaikki turha ja vähemmän turha roina piiloon, ettei makoile nurkissa ympäriinsä. Lopputulos oli todella miellyttävä, vaikka itse sanonkin. Odotan vaan, että saadaan olohuone kokonaan siivottua niin sitten saa kunnon joulutunnelman ehkä aikasiseksi, lumen puute kun on vähän vähentänyt sitä joulun tulon tunnetta.


Mitään joulukoristeita en omista ja viimeisetkin jouluvalot ja kyntteliköt meni rikki viime jouluna, se harmittaa, koska RAKASTAN joulua suurissa määrin ja se on yksi vuoden kohokohdistani, en ole uskonnollinen ihminen, joten se on vain minulle tunnejuhla, perhejuhla, jonka haluan viettää pelaillen, syöden ja lahjoja availlen ihanassa rauhallisessa ilmapiirissä vailla stressiä ja hösötystä perheen kesken. Joululahjatkin on jo hankittuna suurimmilta osin, muutama herkkukori kaipaa vielä juustojaan kaupasta, mutta ne löytävät tiensä sitten ensi viikolla oikeisiin pussukoihinsa. Ajattelin käydä vielä Clas Ohlsonilla ostamassa keittiöön ja olohuoneeseen ikkunaan roikkumaan joulutähdet, koska jotain jouluista ja joulun tunnelmantuojaa kaipaan tähän pimeään aikaan.
Leivoin itse konvehteja, nekkuja, näkkäriä ja keitin viikuna-luumuhilloa, joita kaikkia löytyy sukulaisten herkkukoreista. Itsetehty on aina parempi. :)
Tulipahan nyt jotain muutakin kun vauvajuttua tähänkin blogiin, mutta ajattelin että jutun aiheet loppuu jos kerron jokaisessa postauksessa kuinka monta potkua on tuntunut ja kuinka vähän raskausoireita on edelleen ollut. Edelleen on ollut rauhallista ja en ole stressaillut turhia. Potkuja tuntuu päivittäin, mutta niinhän niitä on tuntunut monen monituista viikkoa jo. Tällä viikolla vähän kovempina kuin aikaisemmin ja selkeitä kuperkeikkoja. Pikkuinen on tainnut keksiä jonkun lempiasennonkin, koska potkut kohdistuvat melkeinpä aina samaan kohtaan oikeaan alavatsaan, joskus todella kovina tärähdyksinä niin että näkyy ja joskus vain hentoina taputuksina ja tönimisinä. Tiistaina pelästyin ensimmäisen kerran raskauden aikana, kun housuihin ilmestyi ruskean lisäksi punaista vuotoa. Soitin neuvolaan, kun puhelinaika sattui alkamaan vartin siitä kun olin vuodon huomannut. Ehdin jo pohtia pienessä päässäni kaikki kauhuskenaariot ja sen jälkeen rauhoittelemaan itseäni ettei varmaan ole mitään hätää ja jälleen panikoida ennen kuin tuo todella pitkältä tuntunut vartti loppui ja sain vihdoin soittaa. Käskivät ilmoittamaan töihin etten tule tänään ja lääkäri sattui olemaan paikalla joten sain ajan runsaan tunnin päähän, jotta voitaisiin tutkia ettei mitään ole vikana. Sanoi että tuskin on mitään syytä huoleen, mutta haluavat silti tarkistaa. Kuten jo olin itseni saanut rauhoitettua tilaan, ettei mitään ollut hätänä niin lääkärikin totesi, että etu-/alaseinämässä (osittain ehkä kohdunsuulla) oleva lisäistukka saattaa kohdun mukana liikkuessaan päästää nesteitä ja siitä johtuen ruskea ja osittain punainen vuoto johtuu. Sain kuitenkin loppuviikon sairaslomaa oman mielenrauhan takia, ja lääkäri vielä sanoi lähtiessäni: "eihän se lepääminen koskaan ole pahitteeksi, varsinkin jos kasvattaa lasta 24/7 sisällään." :)
Minä kun olen niin hyvä lepäämään niin tietysti samantien ilmoitin miehelle, että tuli vapaapäivä ja lähdettiin ikeaan ostamaan se kauan kaivattu hylly. No mies hoiti kaiken nostamisen ja minä vain lyllersin vieressä ja nojailin ostoskärryyn, joten työhön nähden lepäilin kyllä vaikken sohvan pohjalla maannutkaan. Hylly koottiin vasta seuraavana päivänä, joten ilta meni sohvalla makoillen ja lepäillen. Huomenna olisi töissä koulutus, johon osallistun ja sitten maanantaina takaisin sorvin ääreen. Tiistaina olisi edessä sokerirasitus, toivottavasti ei tule huonoja uutisia ennen joulua, koska en pysty olemaan joulua missään sokeripaastossa saati miettiä syömisiä muutenkaan, jouluna kuuluu syödä ja paljon ja hyvää ja epäterveellistä. :)
Tuli tuossa viikon aikana pestyä loput vauvanvaatteetkin ja laitettua kaappiin. Ihana tunne kun kaikki äitiyspakkauksenkin vaatteet ja loput kirpputorilta ostamani bodyt saivat raikkaan tuoksun ja paikan kaapissa omien vaatteideni alle. Mies totesi että vauvalla on enemmän tilaa vaatteilleen kun hänellä, johon minä totesin että vauvalla on enemmän vaatteita kuin sulla. :D